Tänään päätin sitten tehdä sen My Dayn, vaikka herättyäni en ollut varma jaksaisinko.
Sen jälkeen hain meidän pakastimestä itselleni toffee jäätelön.
Heräsin jo klo 8, mutta olin puoliunessa yhdeksään asti ja silloin nousin sängystä. Olihan mulla herärätys tasan yhdeksältä, mutta se ei vaikuttanut mitään. Ihan ensimmäisenä puin ja suuntasin suoraan terassille. Olihan lämpöäkin jo sen 25 astetta. Luin siinä lehteä ja sitten vain olin ulkona.
Joskus yhdentoista aikoihin laitoin itselleni aurinkorasvaa ja aloin ottamaan aurinkoa.
Puoli kahdeltatoista kävin kaatelemassa koiramme, Terrin viileällä vedellä. Kello ei ole edes kahtatoista ja silti ulkona on jo yli 20 astetta ja vielä VARJOSSA!
Vähän yhden jälkeen lähdimme Kerkolaan Nummijärvelle uimaan. Vesi oli kylmää aluksi, ainakin jos meni pikku hiljaa syvemmälle. En pystynyt menemään kauas, joten päätin hypätä sitten suoraan hyppytornista 3 metristä.
Vesi oli loppujen lopuksi lämmintä, jopa 21 astetta. Vesi oli kirkasta ja syvää sekä pohja oli hiekkaa, eikä mitään inhottavaa mutaa. Ja pikkusiskoni mukaan siellä oli myös muutama kala, mutta en itse nähnyt mitään.
Kotiin tultiin joskus kolmen aikoihin ja sen jälkeen otin buranan, sillä päätäni ja korviani särki hyppyjen takia. Kotona vaan olin ja hetken päästä menin rapsuttelemaan kaneja ja antamaan herkkuja.
Seitsemän aikoihin illalla menin vielä uudestaan uimaan pienelle veneenlasku paikalle Terrin, pikkusiskoni Adan sekä äitini kanssa. Vesi oli siellä todella todella lämmintä. Olimme siellä noin 20 minuuttia ja Terri (koira) ei halunnut tulla syvälle vaan oli vain matalalla kahlaamassa. Menimme uimaan siis pyörällä ja kotona olimme puoli kahdeksalta.
Illalla kävin antamassa kaneille iltaruoan ja vettä lisää. Itse kävin vielä suihkussa pesulla ja sitten menin aika pian nukkumaan.
Minulla on teille lukijoille pieni yllätys viikon päästä. Suunnittelen sitä vielä, joten sen toteutuminen ei ole varmaa. Mutta nyt sanon "ensi postaukseen👋🏼"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tarkistan kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttia useaan kertaan! :)